Opinnäytetyö
ÄÄNIRAIDAN JA MUSIIKIN MERKITYKSIÄ QUENTIN TARANTINON ELOKUVISSA
Panu Kantosalo
Juhana Konttinen
Toukokuu 2008
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Kulttuuri, viestinnän koulutusohjelma
Tiivistelmä
Opinnäytetyö tutkii elokuvamusiikin ja ääniraidan merkityksiä Quentin Tarantinon elokuvissa. Työ perehtyi Tarantinon elokuvien äänellisiin vaikutus mahdollisuuksiin elokuvaäänen teoriaan viitaten ja toi esille niitä erikoispiirteitä, joiden avulla Tarantinon elokuvat eroavat tai yhtyvät muiden ohjaajien elokuvien kanssa.
Työ toteutettiin tutustumalla elokuvamusiikin ja -äänen teoriaan ja peilaamalla näitä teorioita Tarantinon viiteen pääteokseen. Tutkimus osoitti Tarantinon elokuvien olevan muista elokuvista erottuvia ja itsenäisiä teoksia. Tarantinon elokuvien havaittiin sisältävän runsaasti viittauksia muihin elokuviin ja populaarikulttuuriin. Keskenään vertailtaessa Tarantinon elokuvat ovat toisistaan selvästi poikkeavia ja itsenäisiä, mutta ovat kuitenkin toisiensa kanssa tiettyjä yhteisiä keinoja ja tyylejä käyttäviä teoksia. Tällaisia tyylejä havaittiin olevan muun muassa Tarantinon runsas 60- ja 70-lukujen amerikkalaisen populaarikulttuurin käyttö sekä mood-tekniikan hyödyntäminen.
Opinnäyte toimii esimerkkinä siitä kuinka elokuvamaailman äänellisiä piirteitä voidaan tutkia ja soveltaa hyödyntämällä aihepiirin tietoa ja teoriaa. Opinnäytetyö sisältää runsaasti esimerkkejä Tarantinon elokuvien äänen ja musiikin hyödyntämiskeinoista.